— Kun katsellaan jotakin taulua, ainakin sen kokoista taulua, mennään siitä tavallisesti muutamien askelten päähän, joskus kolmen, neljän askelen. Mutta insinööri seisoi aivan taulun edessä; minusta tuntui, kuin hän olisi tarkastanut nimimerkkiä. En tiedä miten kauan taulu täten oli ollut hänen huomionsa esineenä, mutta joka tapauksessa hänen mielenkiintonsa oli suuri niinä harvoina minuutteina, jotka kuluivat, ennenkuin hän huomasi minun läsnäoloni.
Luutnantti pudisti vastahakoisena päätään.
— Tällaisilla perusteluilla saattaisi tulla mitä kummallisimpiin tuloksiin. Miksi ei pysytä kiinni ainoassa ja todenmukaisimmassa ratkaisussa: hän tahtoi nähdä nimimerkin.
— Mutta miksi, väitti Krag vastaan, hän nimenomaan pyysi, että hänet ohjattaisiin isoon saliin teitä odottamaan?
— Senhän olette kuullut. Hän ei tahtonut tavata kenraalia.
— Mutta miksi ei sitten johonkin toiseen huoneeseen?
Liikekeskustelujahan ei pidetä taulugallerioissa.
Rosenkrantz käveli äkkiä kerran lattian poikki.
— Ei tapahdu ensi kertaa, kun teidän päätelmänne kohdistuvat insinööri
Steneriin.
— Mistä sen päätätte?
— Äkillisestä mielenkiinnostanne häneen, heti kuultuanne hänen tulevan kartanoon. Siitä seikasta, että te pyysitte minulta saada olla läsnä keskustelussamme.