— Menemmekö sisälle? kysyi Hans Kristian kuiskaten.
— Menkäämme, sanoi pappi, mutta hanki lyhty.
Hans Kristian ohjasi papin portaille, missä hänellä näkyi olevan lyhty valmiina. Hän raapaisi tikulla tulta ja sytytti lyhdyn. Tulitikun punaisessa valossa saattoi pappi nähdä, että vanhan palvelijan kasvot olivat tavattoman vakavat.
Vaikkakin molemmat miehet koettivat olla herättämättä minkäänlaista melua, eivät he kuitenkaan saattaneet estää portaita narisemasta askeltensa alla. Pappi kulki raskaasti.
Hans Kristian taas kilahutti avainkimppuaan. Etsittyään hetkisen löysi hän vihdoin oikean avaimen, jonka pisti lukon reikään. Pappi astui sisään. Hans Kristian hätisti pois koirat, seurasi pappia ja lukitsi jälleen oven.
Koirat jäivät seisomaan ulkopuolelle. Ne nuuskivat ja vainusivat ovenraossa ja päästivät valittavan, mutta heikon ulinan.
Molemmat miehet olivat tulleet eteiseen. Hans Kristian kohotti lyhtyä.
— Täällä ei ole ollut ihmisiä pitkään aikaan, sanoi pappi. — Täällä on pölyn haju.
III LUKU.
Nauru.