Vanha pappi oli oikeassa. Mikäli loimuavassa lyhdynvalossa saattoi nähdä, oli tällä huoneella pitkän asumattomuuden leima. Se oli eteinen, mutta se oli niin suuri, että sitä saattoi verrata englantilaismalliseen halliin. Leveät portaat veivät toiseen kerrokseen. Portaiden vieressä oli suuri, avoin takka, joka epäselvässä kynttilänvalossa ammotti pimeänä ja kamalana kuin kuilunsuu. Tästä eteisestä vei ovi käytävään, joka kulki läpi koko talon ja jakoi ensimäisen kerroksen kahteen osaan, niin että huoneita oli molemmin puolin. Mutta eteläisen siipirakennuksen kohdalla johti käytävä suureen saliin.
Pappi ja palvelija jäivät hetkeksi seisomaan eteiseen. Hans Kristian korjaili lyhtyä, joka ei ottanut oikein palaakseen, ja pappi muisteli monia loistavia juhlia, joita täällä ennen vanhaan oli vietetty. Tässä huoneessa loimuavan takkavalkean ääressä viipyivät vieraat muutamia minuutteja riisuttuaan päällysvaatteensa. Sitten ovi avautui ja kenraalitar… Mutta se tapahtui aikoja sitten. Ja nyt oli kenraalitar jo kuollut ja kenraali matkoilla.
— Milloin kenraali tulee takaisin? kysyi pappi kuiskaten. — Tiedätkö siitä mitään, Hans Kristian?
— Vuosi sitten kuulin hänestä viimeksi, vastasi Hans Kristian. — Ja silloin kenraali luuli pian tulevansa kotiin.
— Nyt hän on ollut pitkän aikaa poissa.
— Niin, kolme vuotta.
— Ja sillä ajalla hänen veljentyttärensä Louise on varmaankin kasvanut isoksi tytöksi?
— Hän on nyt kahdeksantoistavuotias, vastasi Hans Kristian. — Kas niin, nyt lyhty on kunnossa, nyt saatamme mennä eteenpäin, herra pastori.
Hans Kristian avasi oven. Hän kulki koko ajan edellä, pappi seurasi aivan hänen kintereillään. He kulkivat halki käytävän, avasivat uuden oven ja tulivat huoneeseen, jonka ikkunat olivat puutarhaan päin.
Kuu, joka tähän asti oli ollut pilven peitossa, kumotti punaisena ja metallihohtoisena puunlatvojen yläpuolella; sen sininen valo virtasi ikkunoista ja sekaantui lyhdyn punaiseen. Syntyi omituinen valaistus, ja huonekalujen varjot häilyivät haavemaisina ja villeinä pitkin lattiaa ja seiniä. Ensimäisen kerran vanha pappi tunsi itsensä liikutetuksi katsellessaan ympäristöä.