Sitten hän meni omaan huoneeseensa. Hän avasi oven nopeasti, ja samalla kuin hän kulki yli kynnyksen, valaisi huoneen terävä, valkoinen tuli, väreilevä sädekimppu, joka läksi hänen vasemmasta kädestään. Valokimppu levisi yli koko huoneen ja valaisi sen pienimmänkin komeron. Hän oli huoneessa yksin.
Krag astui sisään ja laski salalyhdyn pöydälle, josta se lähetti valokeilan kattoa kohti. Kragin huone oli siipirakennuksen toisessa kulmassa. Hän ei saattanut keksiä parempaa tähystyspaikkaa. Hänellä oli kaksi huonetta; toinen oli pihamaan puolella, toisesta oli erinomainen näköala laajoille vainioille.
Hän kohotti tämän ikkunan verhot. Kuutamo tuli hiljaa ja aavemaisena sisään, sekaantui liidunvalkoiseen sähkövaloon ja synnytti haavemaisen ja oudon värivivahduksen. Tässä ihmeellisessä valaistuksessa Krag kulki edestakaisin ja loi sysimustia varjoja huonekaluille.
Hän aikoi laittautua kuntoon yötä varten. Huonekalujen joukossa oli leveä ja mukava nojatuoli, ja sen hän lykkäsi ikkunan luokse. Tuolin viereen hän asetti pienen pöydän ja laski tähän paperossikimpun. Sitten hän pani salalyhdyn lattialle pöydän viereen, niin että sen valo liukui pitkin lattiapalkkeja eikä minnekään muualle, kun taas muu huone jäi pimeään, lukuunottamatta sitä ikkunan ääressä olevaa paikkaa, joka loisti kuutamossa sinisenä ja kylmänä. Sitten hän itse istuutui nojatuoliin. Hän sytytti paperossin. Hän istui siten, että kasvonsa olivat koko ajan vainioille päin. Olisi luullut hänen nukkuvan, niin hiljaa hän istui, mutta silloin tällöin hehkui paperossi.
Ja näin hän jäi istumaan pitkäksi aikaa liikkumatta paikoilleen, melkein kokonaiseksi tunniksi. Ja kenties hän olisi istunut siinä koko yönkin, ellei hän äkkiä olisi havahtunut siitä, että kuuli jotakin.
Vanha nojatuoli narisi. Krag nousi puoliksi ylös ja katsoi ovea kohti. Hänen terävät korvansa olivat kuulleet äänen, joka tuli jostakin paikasta isosta rakennuksesta.
Kuunneltuaan hetkisen, minuutin tahi kaksi, hän nousi varovasti nojatuolista jääden seisomaan kumaraan asentoon, yhä edelleen kuunnellen. Näky oli omituinen, musta huone vanhoine kookkaine huonekaluineen, jotka paraiksi saattoi eroittaa pimeässä, kuutamo, joka virtasi ikkunasta sisään, lattia, johon salalyhdyn häikäisevä valo loi hopeaisen hohteen. Ja keskellä kaikkea seisoi pitkä, tumma olento, etukumarassa, kuunnellen kuten vaaniva eläin. Vihdoin hän kumartui aivan lattiaa vasten ja tarttui salalyhtyyn. Hän asetti sen pöydälle siten, että valokeila kohtasi suoraan ovea. Sitten hän jälleen kuunteli.
Tällä kertaa hän kuuli askelia. Ne lähestyivät eteisestä ja tulivat yhä nopeammiksi. Oli kuin jotakin ihmistä ahdistettaisiin tahi hän juoksisi vaaraa pakoon, mutta Krag jäi edelleen yhtäkaikki seisomaan levollisena, katse kiintyneenä oveen, joka nyt oli niin häikäisevän kirkas, että hän saattoi lukea joka oksan vanhasta laudasta.
Nyt askelet olivat oven ulkopuolella. Kuului nopea ja hermostunut naputus, ja Krag sanoi: "Sisään."
Ovi aukesi, ja puolipukeissa oleva mies hoiperteli kynnyksen yli. Mutta hän kavahti heti takaisin; kauhea valo oli melkein sokaissut hänet.