— Onko täällä tulipalo? huusi ääni.
— Ei, vastasi Krag, tulkaa vain lähemmäksi.
Mies tuli pöydän ääreen.
Hän oli Rosenkrantz.
Mutta tällä kertaa ei pariisilaiskeikaria ollut paljoa jäljellä. Vähät vaatteensa hän oli nähtävästi heittänyt ylleen kaikessa kiireessä. Hänen silmänsä harhailivat säikähtyneinä, hänen tukkansa oli pörröinen ja riippui otsalla.
— Oletteko vielä ylhäällä? kuiskasi hän. — Sepä hyvä, Krag, sepä hyvä.
— Herra Jumala, miten kalpea te olette, mies, sanoi Krag. — Mitä on tapahtunut?
— Ettekö kuullut? kysyi luutnantti.
— Minusta tuntui siltä, kuin olisin kuullut jotakin.
— Niin, nyt nauru oli taas minun luonani, sanoi Rosenkrantz.