XXV LUKU.
Huuto.
Keskellä hiljaisuutta, herraskartanon suurta rauhaa, kajahti äkkiä huuto. Se kuului villiltä ja viiltävältä, yksi ainoa hurja huudahdus, jonka näytti päästävän kuolintuskissa oleva ihminen.
Krag nousi tuolilta ja tarttui pimeässä luutnantin käsivarteen. Ensi kerran luutnantti huomasi, että Krag oli menettää tasapainonsa.
— Taivaan Jumala, änkytti salapoliisi, minä melkein luulen, että meidät on yllätetty. Paroni, mistä tämä huuto tulee?
Paroni itse oli kuin kivettynyt.
— Minä en voi sitä varmuudella päättää, vastasi hän nopeasti ja kuiskaten, mutta minusta tuntuu, kuin se tulisi kenraalin työhuoneesta.
— Huoneesta, jossa on pistooleja. Kiiruhtakaamme sinne, luutnantti, saattaa olla kysymyksessä ihmishenki.
Salapoliisi tarttui lattialla olevaan salalyhtyyn. Nopeasti hän kiersi auki sen lakin, niin että valo saattoi vapaasti virrata joka puolelle, ja huoneessa oli äkkiä niin kirkasta kuin päivällä.
Krag katsoi luutnantin kalpeihin, mutta päättäväisiin kasvoihin.