— Onko teillä aseita? kysyi hän.
Luutnantti pudisti päätänsä.
— Ei täällä, mutta huoneessani.
— Kiiruhtakaamme, vastasi Asbjörn Krag ja pisti kätensä pöytälaatikkoon ottaen sieltä revolverin, jonka ojensi paronille. — Ottakaa tuo!
Hän avasi oven ja meni eteiseen. Salalyhty valaisi kapean käytävän ja esti kokonaan kuutamon pääsemästä ikkunasta sisään.
Hän pysähtyi ja kuunteli hetkisen.
— Huuto on varmaan herättänyt jonkun, mutisi hän, mutta minä en kuule mitään ääniä enkä askelia.
Sitten hän meni nopeasti edelleen Rosenkrantzin seuraamana, joka piti revolveria lujasti kädessään odottaen kohtaavansa vihollisia. Kamala huuto väreili vielä hermoissa; se ennusti vaaraa, hengenvaaraa.
— Rientäkäämme nopeammin, kuiskasi hän.
Krag kulki myöskin nopeasti, läpi eteisen ja pitkin portaita ensimäiseen kerrokseen, mutta silloin tällöin hän pysähtyi sekunniksi kuunnellakseen, kuuluisiko jostakin melua, mutta kaikki oli aivan hiljaista.