Hän oli istunut noin tunnin ajan, kello oli viiden paikkeilla, kun hänen tarkkaavaisuutensa äkkiä heräsi.
Hän nousi ja katsoi ikkunasta yli vainioiden. Tiellä kulki musta olento varovasti eteenpäin.
Asbjörn Kragille tuli heti hirveä kiire.
XXVIII LUKU.
Saappaat.
Noustessaan Asbjörn Krag katsoi kelloaan. Kello oli nyt viiden tienoissa aamulla; alkoi jo olla ihmisten liikkumisaika. Kosken varrella oleva tehdas pantiin käyntiin kello puoli seitsemän, mutta jo kuuden ajoissa täytyi ensimäisten lämmittäjien olla höyrypannuja hoitamassa.
Krag pani ripeästi päällystakkinsa ylleen. Hän ei tavannut ketään eteisessä, ja vaikka oli pilkkopimeä, kulki hän kuitenkin hapuilematta. Hän oli tapansa mukaan edeltäkäsin laskenut askelet ja tiesi, miten pitkä matka oli hänen oveltaan portaille. Hän tavoitti kädellään kaidepuuta ja löysi sen heti. Portaat narisivat hänen astuessaan. Hän huomasi oven olevan lukossa, mutta hän otti avainkimpun taskustaan, ja vaikka siinä oli paljon avaimia — liian paljon tavalliselle matkustajalle — löysi hän pian sopivan. Hän lukitsi oven jälkeensä.
Tuskin oli kulunut kahta minuuttia siitä, kun hän näki olennon ikkunastaan, kun hän jo itse seisoi pihamaalla. Valepukuinen olento ei siis saattanut olla kaukana. Krag hiipi puistokäytävään, jossa ensimäiset puut loivat hangelle syviä mustia varjoja. Siellä hän seisoi hetkisen kuunnellen. Ja kun hän kuuli puistosta lumen narisevan askeleista, hiipi hän niitä kohti. Kun nyt heikko itätuuli oli alkanut puhaltaa ja sai jäätyneet lehdet heikosti suhisemaan, ei hänen tarvinnut pelätä, että omat varovaiset askeleensa kuuluisivat. Hän kulki varmuuden vuoksi pehmeässä lumessa ojaa pitkin. Mies, jota hän seurasi, sensijaan riensi suurine saappaineen keskellä kovaksipoljettua maantietä.
Kun olento muutamien minuuttien kuluttua tuli puistokäytävästä, oli
Asbjörn Krag aivan hänen kintereillään.
Täällä mies kulki kuutamon valaistuksessa, ja Asbjörn Krag tunsi hänet.
Se oli agronomi Gabriel Bringe. Hän kulki tehdasta kohti.