— Uudet? On siis tapahtunut jotain muutakin?
— On, sen jälkeen kuin te menitte nukkumaan, on tapahtunut muutakin.
— Mitä on tapahtunut? kysyi luutnantti.
— Rakas Rosenkrantz, vastasi Krag, koska te kerran olette kutsunut minut tänne, olen tavallani velvollinen tekemään teille selkoa retkestäni. Tänään on marraskuun 29 päivä, ja minä luulen, että me tänä päivänä olemme lähellä kaikkien arvoitusten ratkaisua. Mutta vielä ei ole tapahtunut kaikki, mitä on tapahtuva.
— Kun muistelen, vastasi luutnantti, että viimeöinen kummitus oli vähällä ottaa Louise neidin hengiltä, niin tulen vastoin tahtoani levottomaksi ajatellessani sitä uutta, mikä on tapahtuva.
— Tällä kertaa se koski Louise neitiä, sanoi salapoliisi miettiväisesti. — Toivokaamme, että se ensi kerralla koskee jotakin toista ja voimakkaampaa.
— Mitä te sitten olette kokenut? kysyi luutnantti. — Minä olen ylen utelias, olen suuressa jännityksessä saadakseni sen tietää.
— Minulla on, kuten kaiketikin olette huomannut, vastasi Krag, parina viime yönä ollut erikoinen halu istua ylhäällä.
— Niin, lisäksi ikkunan ääressä ja salalyhty lattialla. Pidättekö kuutamosta?
— Minä olen ollut tähystelemässä, vastasi Krag. — Kun harkitsette, niin huomaatte, että tämän kartanon salaperäiset tapahtumat ovat aina alkaneet pimeän tullessa. Pimeys on otettu avuksi, arvelin minä, ja silloin täytyy pitää vaaria, niin kauan kuin on pimeä.