XXIX LUKU.
Vainaja.
— Rakas luutnantti Rosenkrantz, minulle selvisi hyvin pian, että Louise neidillä oli jotakin salaperäistä osaa näihin asioihin. Jos ajattelette yöllisiä tapahtumia, niin kyllä huomaatte, että minä voin olla oikeassa. Tähän asti te olette asettunut täysin epäävälle kannalle tässä asiassa.
— Mutta nyt olen tullut hieman epävarmaksi, vastasi luutnantti, ja siihen ovat syynä menneen yön tapahtumat.
Krag nauroi ja katseli toista härnäävästi.
— Ja minä voin teille vakuuttaa, sanoi hän, että yöllinen tapahtuma on saanut minut varmaksi siitä, että hänellä ei ole näiden tapahtumain kanssa tekemistä enemmän kuin minulla ja teilläkään.
— Sillä tavallako te lepäätte, kysyi Rosenkrantz, että teette minusta pilaa?
Asbjörn Krag rauhoitti häntä kädenliikkeellä, mutta luutnantti jatkoi:
— Miksi hän teki tämän yöllisen vaelluksen? Ja niin merkillisessä puvussa?
— Hän oli valinnut ihmeellisen pukunsa päähineineen, pölyviitta talvipuvun päällä, sentähden, että hän tahtoi olla tuntematon, vastasi Krag. — Mutta nythän te olette hyökkääjänä, rakas luutnantti Rosenkrantz, ja minun täytyy puolustaa häntä sillä tiedonannolla, että hänen salaperäisellä vaelluksellaan tänä yönä oli sama tarkoitus kuin viimekin yönä.