— Huu, huudahti pappi hapuillessaan pimeässä. — Miksi sammutit kynttilän, Hans Kristian?
— En minä sitä sammuttanut. Sen teki veto.
— Raapaise nopeasti tuli tikkuun. Tämä pimeys on sietämätön.
— Sen teen heti, herra pastori. Odottakaa hieman.
Hän kaiveli taskustansa tulitikkuja.
— Mistä tämä tuuli tulee? kysyi pappi vapisevalla äänellä. — Tunnen kylmää ranteissani ja kaulassani.
— Minä en tiedä, pastori. Ovesta vetää.
— Silloin jonkun on täytynyt avata ikkuna tahi ovi. Kuka se mahtaa olla?
— Ei kukaan, herra pastori. Kaikki ovet ovat lukossa ja kaikki ikkunat myös. Eikä täällä ole meitä lukuunottamatta ketään ihmistä.
Hans Kristian raapaisi tikkuun tulen, mutta se sammui vedossa. Hän sytytti uuden, sekin sammui, mutta sekunniksi leimahtavassa valossa molemmat miehet tuijottivat sinne tänne huoneessa nähdäkseen, olisiko sisällä muita ihmisiä. Mutta he eivät nähneet muuta kuin vanhat huonekalut. Kun pimeys heidät jälleen ympäröi, tuntui heistä kolkolta tässä suuressa ja tyhjässä rakennuksessa.