— Niin, jospa hän olisi tavallinen agronomi. Mutta hän ei olekaan.
— Kuka hän sitten on?
— Hän on kameleontti, vastasi Krag, siinä kaikki mitä hänestä tällä hetkellä tiedän.
— Ja hänen tähtensä te olette istunut sähkölennätinasemalla monet tunnit?
— Niin, hänen tähtensä. Hän on saanut sähkösanomia.
— Jotka te olette lukenut?
Asbjörn Krag nyökäytti päätänsä.
Kameleontti kääntyi syrjätielle ja suuntasi kulkunsa suoraan Jernegaardia kohti. Tiellä ei nyt ollut ketään ihmisiä, niin että vaanijoiden täytyi olla varovaisia. Mutta kulkija ei katsonut taakseen ainoatakaan kertaa, ja sitäpaitsi Krag oli oikea mestari kulkemaan maantietä ja juttelemaan ikäänkuin olisi aivan sattumalta liikkeellä. Hän pysähtyi silloin tällöin viittaillen yli vainioiden ikäänkuin selittäen luutnantille jotakin syvämietteistä maanviljelystieteellistä kysymystä, ja luutnantti nyökäytti päätään kiitollisena tiedonannoista.
Saavuttuaan metsästä pappilan kohdalle he säpsähtivät aivan vaistomaisesti, sillä kaikissa pappilan ensimäisen kerroksen ikkunoissa oli tuli.
— Kello kuusi aamulla, mutisi Krag. — Jotakin täytyy olla tekeillä.
Olipa hyvä, että tulitte mukaan. Nyt meidän täytyy mennä kahtaanne.
Minä seuraan kameleonttia. Ja te menette papin luo.