— Mutta millä tekosyyllä?
— Voitte sanoa olleenne aamukävelyllä. Huomasitte pappilan kovin valaistuksi ja arvelitte jotakin olevan tekeillä, jonkun olevan sairaana esimerkiksi. Se kuuluu hyvin luonnolliselta.
Luutnantti Rosenkrantz ei pitänyt tehtävästä, mutta hän tahtoi kernaasti näytellä osansa loppuun, ja pappilan tiellä hän erkani Kragista. Salapoliisi seurasi kameleonttia, joka äkkiä joudutti askeleitaan päästäkseen nopeasti pappilan ohi, ja Rosenkrantz kulki puutarhan läpi valoa kohti.
Lähestyessään taloa Rosenkrantz kuuli sieltä ääniä ja tuli yhä enemmän vakuutetuksi siitä, että jotakin erinomaista oli tekeillä.
Hän tuli papin työhuoneeseen. Ovi oli auki. Siellä ei ollut ketään, mutta toisen huoneen ovi oli selkoselällään ja hän kuuli sisältä useita kiihtyneitä ääniä. Hän pysähtyi hetkeksi ja kuunteli.
Hän kuuli papin äänen. Vähän ajan kuluttua kuului insinööri Stenerin ääni. Hän säpsähti, mutta hämmästyi perinpohjin kuullessaan myöskin Louise neidin äänen. Hän aikoi juuri vetäytyä takaisin, mutta samassa insinööri Stener tuli huoneeseen. Hän jäi seisomaan ällistyneenä kynnykselle nähdessään kilpakosijansa, luutnantti Rosenkrantzin.
— Tekö täällä? kysyi hän.
Rosenkrantz kertoi hieman nolona juttunsa aamukävelystä ja sairaus-arvelustaan.
— Ei, rakas ystävä, sanoi pappi ilmeisesti pakoittautuen hymyilemään, — täällä me kaikki olemme terveinä. Mutta jotakin ikävää on tapahtunut.
— Mitä on tapahtunut? kysyi luutnantti.