Naurun lakattua vallitsi suuressa talossa jälleen täydellinen hiljaisuus.
Mutta nyt oli vanha ruudinhaistelijakin suuttunut. Hän veti esille taskustaan valtavan avainkimppunsa.
— Jos siellä on ihminen vehkeilemässä, huusi hän hammasta purren, niin minä muserran hänet, ja jos siellä on perkele nauramassa, niin minä näytän hänelle, että Hans Kristian ei pelkää.
Hän aikoi hyökätä eteenpäin avainkimppu toisessa kädessään ja lyhty toisessa, mutta pappi hillitsi hänet.
— Minun perästäni, sanoi hän käskevästi.
— Tahtooko pastori mennä edellä? kysyi Hans Kristian.
— Minä menen edellä, vastasi pappi, mutta sinä saat näyttää minulle lyhtyä. Pidä se korkeammalla. Kas näin. Mistä nauru kuuluu?
— On kuin se olisi tullut isosta salista.
— Sitten menemme sinne.
Pappi avasi lähimmän oven ja astui pelkäämättä viereiseen huoneeseen.