— Entä jos hän nyt on tullut aivan köyhäksi? kysyi hän.
Luutnantti kohautti olkapäitään.
— Koska olette alkanut epäillä minua, Louise neiti, sanoi hän, niin en ihmettele, että olette voinut minusta ajatella sellaistakin kuin nyt.
— Mitä tarkoitatte?
Luutnantti Rosenkrantz loi insinööri Steneriin nopean silmäyksen, sitten hän katsoi Louise neitiä syvälle silmiin.
— En mitään, Louise neiti, vastasi hän, minullahan ei ole valitsemisen varaa. Ja te olette varmasti jo valinnut.
Liikutettuna hänen äänensä surumielisestä soinnusta Louise neiti meni hänen luoksensa ja ojensi hänelle kätensä.
— Me jäämme aina ystäviksi, sanoi hän. — Mutta emmeköhän kiiruhda hieman, pastori Winge.
— Niin, sanoi pastori ja kääntyen Rosenkrantziin jatkoi selitystänsä:
— Tämä testamentti tosin riistää kenraalilta omistusoikeuden Jemegaardiin, mutta samalla se tekee Louise neidin, joka seisoo tuossa, kartanon perijäksi. Hän tulee täysi-ikäiseksi kuukauden kuluttua, ja samasta hetkestä tila siirtyy hänelle. Minä en tiedä minkä arvoinen se on, mutta sen kai insinööri Stener tietää.