— Mutta tämähän on suorastaan käsittämätöntä, mutisi pastori hämmästyneenä. — Minä uskallan vakuuttaa kunniani kautta, että nauru tuli tästä salista.
— Minä uskallan sen vannoa, sanoi Hans Kristian.
Pappi oli niin ajatuksissaan, ettei kiinnittänyt huomiotansa tähän pieneen virheeseen.
— Ja sitten veto, sanoi hän. — Se tuli avoimesta ovesta, se on varma.
Mutta kuka täällä kulkee ovissa jättämättä jälkeäkään itsestään?
Äkkiä hänet valtasi eräs ajatus.
— Menkäämme ulos, sanoi hän.
He palasivat läpi huoneiden samaa tietä, jota olivat tulleetkin. Pappi kulki reippaasti ja nopeasti katsomatta ympärilleen, oikeaan tahi vasempaan. Mutta muutoin niin peloton Hans Kristian ei voinut olla silloin tällöin luomatta huolestuneita katseita mustiin varjoihin, jotka liihoittelivat pitkin seiniä.
Heidän tultuaan pihamaalle sanoi pappi:
— Sammuta lyhty, täällä on kuitenkin kyllin valoisaa.
Palvelija puhalsi lyhdyn sammuksiin.