— Enne, enne… Henkiä ja kummituksia… mutisi pappi suuttuneena.
— Haamu kuljeksii tuolla sisällä, vastasi Hans Kristian juhlallisesti ja kauhuissaan. — Kenties se nyt istuu sinisessä huoneessa rouva-vainaan tuolilla. Enteet eivät ole hyviä sille vieraalle, joka tulee.
— Saata minut kotiin, Hans Kristian.
— Niin, niin, mutta mitä arvelette, herra pastori, siitä, mitä olette kuullut ja nähnyt tänä iltana?
— Jos tahdot tietää, niin minä uskon, että täällä on ihmisiä liikkeellä. Sinun tulee pitää hyvin silmällä kartanoa, Hans Kristian.
— Sen olen tehnytkin.
— Mutta sinun pitäisi tarkastaa sitä, ikäänkuin tietäisit olevan tekeillä pahoja hankkeita.
— Ketä vastaan?
— Mistä minä tiedän, Hans Kristian. Mutta minusta on kummallista, että nämä salaperäiset asiat tapahtuvat juuri kun kenraali on kotiin tulossa. Se on sattuma, joka näyttää ajatukselta, kuten sanotaan. Eikö kenraalilla ole rahoja talossa?
— Ei nyt, kun hän itse ei ole kotona. Nyt siellä on ainoastaan huonekalut ja gobeliinit ja muut korut.