— Hyvä on.
— Sytytänkö lampun? kysyi Hans Kristian.
— Kiitos, ei, vastasi Rosenkrantz, minä pidän hämärästä.
— Mutta hetkisen kuluttua tulee aivan pimeä.
— Minä pidän pimeästäkin.
Hans Kristian meni ovelle.
— Odota vähän, pyysi luutnantti.
Hans Kristian pysähtyi. Hän ei nyt nähnyt nuoresta luutnantista muuta kuin loistavat kiiltonahkasaappaat. Luutnantti istui painuneena korkeaselkäiseen tuoliin. Mutta hän saattoi kuulla luutnantin äänestä, että nuori mies oli väsynyt.
— Mitä herra luutnantti käskee?
— Se revolveri, Kristian, miten asianlaita oikeastaan oli?