— Hän oli onneton ihminen.
— Miksi niin?
Pappi kohautti olkapäitään.
— Sitä ei kukaan tiedä, vastasi hän, mutta hän oli paljon yksikseen, vihasi ihmisseuraa, kävi enimmäkseen yksin metsällä koirineen. Hän oli yleensä synkkä ja suljettu luonne, ja minä luulen, että hänessä oli paljon raskasmielisyyttä. Te tiedätte, tuollaisten vanhojen perheiden laita on niin kummasti.
Tuli pysähdys.
Hetkisen kuluttua luutnantti kysyi:
— Oliko hänen kuolemassaan jotakin erikoista?
Pappi rykäisi.
— Tehän olette kenraalin ystävä? kysyi hän.
— Vanha kenraali on paras ystäväni, vastasi luutnantti.