Hän oli aivan varmaan kuullut askelia, ensin eteisessä, sitten portaissa, ja vihdoin hän oli kuullut niiden aivan selvästi katoavan ullakolle. Hän oli kuullut ihmisen askelia, mutta missä ihminen oli? Tuokion hän ajatteli kattoa, mutta hänen täytyi luopua tästä ajatuksesta. Vihdoin hänen täytyi jättää jahti, ja laskiessaan jalkansa portaiden ylimmälle astuimelle hän sanoi kuin kohtelias mies ainakin:
— Jääkää hyvästi, herra. Pyydän saada toivottaa teille hyvää ja rauhallista yötä. Minä puolestani en anna teidän enempää häiritä itseäni.
Hän meni jälleen eteiseen, mutta hänen tultuaan sinne kiinnitti jokin muu hänen huomiotansa.
Portaissa lepatteli valo, joka ei tullut hänen lampustaan.
Luutnantti Rosenkrantz kuunteli.
Ja äkkiä hän juoksi portaita pitkin ensimäiseen kerrokseen, mutisten samalla hampaittensa välistä:
— Nyt et pääse kynsistäni.
XI LUKU.
Jäljet.
Ollessaan vielä portailla hän kuuli kenraalin äänen alhaalta: