— Nenäliinanne, mutisi hän. — Mutta minä olin selvästi näkevinäni jonkin kiiltävän kädessänne. Herra jumala, Rosenkrantz, mitä teillä on mielessä?
— Se oli todellakin nenäliinani, vastasi luutnantti ja veti samalla taskustaan värillisen silkkinenäliinansa. — Kenraalihan voi itse nähdä.
Kenraali nauroi.
— Sellaista sanottaneen ontuvaksi todistukseksi, vastasi hän, mutta teidän pitäisi olla hieman varovaisempi, herra luutnantti.
— Kuinka niin, herra kenraali? Minä en oikein ymmärrä.
— Tänä yönä on viisitoista astetta pakkasta. Tällaisessa yössä ei kukaan kulje rankaisematta paitahihasillaan.
— Se on totta.
— Te luotatte liiaksi itseenne, herra luutnantti. Ette pääse oivallisen miekkannekaan avulla pitkälle meidän ankarassa ilmastossamme.
— Minä en olekaan aikonut ryhtyä mihinkään taisteluun talvea vastaan, se herättää minussa siksi suurta kunnioitusta.
— Lupaan teille vilustumisen huomiseksi.