— Mitä ryövärijuttuja te sepittelette, luutnantti Rosenkrantz?
Mutta Rosenkrantz oli liiaksi kiintynyt jälkien tutkimiseen kiinnittääkseen huomiota vanhuksen väitteihin.
— Tässä hän on mennyt edelleen, sanoi hän. — Kylläpä hän on tässä ottanutkin valtavia askelia. Hän on juossut.
— Niin, sen minä näen. Mutta mihin suuntaan?
— Kartanoon päin. Kas nyt hän kulkee kartanoa kohti. Seuratkaamme häntä. Missä teidän ikkunanne ovat, kenraali?
— Tuolla, vastasi kenraali ja viittasi päätyyn.
— Ahaa, nyt minä näen, sisällä palaa tuli. Mutta siellähän on omituisen heikko valo.
— Niin, minä olen pannut varjostimen lampulle. Se on lapsuudestani asti säilynyt tapa; minulla täytyy olla hieman valoa makuuhuoneessani. Muutoin en voi saada silmiini ollenkaan unta.
Luutnantti Rosenkrantz oli tähän asti kulkenut jälkien yli kumartuneena. Nyt hän suoristautui äkkiä.
— Milloin panitte varjostimen lampulle? kysyi hän.