— Kas tässä hän juoksee tiehensä, sanoi hän. — Kas, millaisia pitkiä askelia hän harppaa.
Kenraali katseli jälkiä ja nyökäytti päätään.
— Se on kyllä aivan oikein. Mutta seuratkaamme häntä. Kenties se on ollut murtovaras.
Molemmat miehet olivat juuri lähtemäisillään eteenpäin seuraten jälkiä, mutta silloin heidän huomionsa kiintyi johonkin, joka liikkui aitauksen takana. Samalla he kuulivat äänen, matalan mutta pahaenteisen murinan.
Luutnantti kavahti pystyyn.
— Kenraali, sanoi hän. — Me olemme olleet sangen tyhmiä. Anteeksi, mutta me olemme ainakin olleet hyvin ajattelemattomia.
Hän viittasi varjoihin, jotka liikkuivat aitauksen takana.
— Tiedättekö mitä tuolla on? kysyi hän.
— Tuollako, vastasi kenraali. — Siellä ovat ainoastaan koirat.
— Tosiaankin. Ja minkä nimiset ne ovat?