— Tähän eikä kauemmaksi, sanoi luutnantti. — Juuri tätä minä itsekseni ajattelin.
Koirat hyppivät heidän ympärillään heiluttaen häntäänsä ja vainuten. Luutnantti koetti ohjata niitä jäljille, mutta ei onnistunut. Kenraali kirosi tavallisuuden mukaan suuttumuksesta.
— Kello on jo puoli neljä, luutnantti, eikä meillä ole nyt muuta tehtävää kuin mennä nukkumaan. Saamme odottaa, kentiespä huomispäivä antaa meille vastauksen arvoitukseen.
He kääntyivät ja kävelivät hitaasti kartanoon.
— Minä luulen, että se on aivan yksinkertaisesti ollut murtovaras, sanoi kenraali. — Uudet tehtaat tuolla alhaalla ovat varmaan vetäneet tänne jonkun epäilyttävän henkilön. Minun pitää ilmoittaa asia nimismiehelle. Mikä on teidän ajatuksenne, luutnantti?
— Minä en usko sen olleen murtovarkaan. Eikä minun mielestäni teidän ole tätä ilmoitettava. Eihän vielä ole mitään vahinkoa tapahtunut.
Kenraali ei antanut mitään varmaa vastausta. Vanha mies oli nyt hyvin väsynyt ja meni heti makuuhuoneeseensa. Luutnantti jäi muutamiksi minuuteiksi seisomaan eteiseen. Hän kuuli kenraalin penkovan jotakin huoneissaan.
— Kenraali, huusi hän sisälle. — Menettekö nukkumaan?
— Menen kyllä.
— Hyvää yötä, herra kenraali.