Luutnantti rypisti kulmiaan.
— Te vasta olette aikanne lapsi, sanoi hän. — Te ihailette koneiden runoutta.
— Minä ihailen työtä, vastasi toinen vakavasti.
— Hyvä, hyvä, neiti, mutta kuka on mies, joka tuossa seisoo tervehtien?
Keskikokoinen, tumma, jonkun verran yli kolmikymmenvuotias mies oli ilmaantunut tehtaan portille. Hän tervehti kunnioittavasti ajajia. Louise neiti kumarsi, ja luutnantti nosti hattuaan.
— Se on insinööri Gabriel Stener, sanoi hän. — Hän on tehtaan johtaja.
Louise neiti huusi insinöörille:
— Me istumme tässä ihaillen upeaa tehdasta, insinööri Stener, sehän on kuin satua.
Insinööri tuli hitaasti reen ääreen.
Rosenkrantz katsoi häneen tutkivasti ja mieltyi ehdottomasti hänen miehekkäihin ja vakaviin, vaikka ei suinkaan kauniisiin kasvoihinsa. Louise neiti esitteli molemmat herrat, jotka ojensivat toisilleen kätensä lakeeratun reen-oven yli.