— Miten haluatte, vastasi luutnantti. — Minulla on uhrin kärsivällisyys.

— Niin, se juttu teidän on toki kuultava, herra kandidaatti, jatkoi Louise neiti. — Tiedättekös, että luutnantti, katseltuaan hetkisen peliä, sanoi niin kovaa, että kaikki sen kuulivat: Minä en ymmärrä, sanoi hän, mitä tämä pyhittää. Sillä kun yksi potkaisee pallon yhdelle taholle, niin tulee toinen ja potkaisee sen takaisin.

Kuului kenraalin ja koko hänen seuransa uusi nauru.

Tämä keskustelu tapahtui tupakkahuoneessa illallisen jälkeen. Pastori Winge oli jälleen tullut vierailulle. Hän oli aina ollut jonkinlaisena kotipappina mahtavan ja rikkaan Jernen perheessä ja ilmestyi joka päivä kartanoon.

Kenraali oli erinomaisella tuulella ja oli kokonaan unohtanut edellisen illan merkilliset tapahtumat. Sitten hän vähitellen johtui omiin urotöihinsä. Hän oli ollut vapaaehtoisena ranskalais-saksalaisessa sodassa ja taistelukentällä saanut kunnialegioonan ristin. Kenraalin ei ollut vaikea hieman kehaista urotöistään, milloin oli sellaisella tuulella. Mutta hänellä oli syynsäkin siihen, sillä paljon juteltiin vanhan soturin rohkeudesta ja miehuudesta.

Hän oli nyt keskellä jutelmiaan.

— Revolverilla-ampuminen, hyvät herrat, sanoi hän, on hienoimpia ja yksilöllisimpiä sotilasurheiluja. Minä pidän sitä miekkailun veroisena, jolle myöskin annan jakamattoman kunnioitukseni. Jokaisen gentlemannin tulee elämänsä joka hetkenä olla valmis puolustamaan sanaansa ja kunniaansa, siispä hänen täytyy kyetä sekä ampumaan revolverilla että käyttämään kalpaa. Hän ei aina ole siinä asemassa, että kykenisi valitsemaan aseen. Nyt minä olen pian seitsemänkymmenvuotias, hyvät herrat, niin, minä täytän todellakin pian seitsemänkymmentä — ei kukaan sitä usko, mutta minä uskallan vannoa olevani vielä yhtä varmakätinen kuin kuka kolmi-, kymmenvuotias nuorukainen hyvänsä.

Sitten hän katsoi tuikeasti luutnanttiin ja loi senjälkeen silmäyksen kirjoituspöydälle, jossa kauniit revolverit olivat.

Louise neiti pani kädet korvilleen.

— Ah, nyt setä alkaa jälleen ampua, sanoi hän. — Silloin täällä ei voi olla pölyltä ja savulta.