Kenraali kavahti pystyyn.
— Etkö ole upseerin tytär? kysyi hän. — Pelkäisitkö laukausta tai paria?
Louise meni pois ja niiasi kuin koulutyttö.
— En, herra kenraali, vastasi hän, mutta kello on nyt puoli yksitoista, ja säädyllisen tytön pitää olla nukkumassa jo kello kahdeksan. Sinä kai sallit, että minä poistun taistelukentältä heti taistelun alussa. Minä olen todellakin hyvin väsynyt.
Hän toivotti kaikille ystävällisesti hyvää yötä ja läksi huoneesta, joka nyt oli tullut täyteen tupakansavua.
Mutta kenraali ei tahtonut luopua tuumastaan. Hän oli tullut viinistä hieman vilkkaalle tuulelle, ja hänen kasvonsa olivat punaiset.
— Mutta kenties minä en uskalla kilpailla teidän kanssanne, luutnantti
Rosenkrantz, sanoi hän nostellen revolvereja.
— Rakas kenraali, tahdotteko jo ampua minut?
— En, mutta minä tahdon kernaasti näyttää herroille, miten melkein seitsemänkymmenvuotias gentlemanni saattaa pidellä tällaista pikku esinettä.
Vaikkakin pappi, luonnollista kyllä, näytti jokseenkin vastahakoiselta, sai kenraali kuitenkin vieraat mukaansa isoon saliin.