"Mainitsitte jostakin norjalaisesta", hän sanoi yrittäen naurahtaa.
"Mitä tiedätte hänestä?… Ehkäpä voisimme sopia…"
Courbier päästi hänen kätensä ja muutti tuolinsa lähemmäksi häntä.
"Yhdestä suudelmasta voisin kääntää sieluni nurin teille", hän sanoi.
"Ette ole katuva tätä yötä."
"Missä on tohtori Fjeld?" Evy jatkoi huulet vapisten.
"Hän on kuollut", Courbier lausui raa'asti nauraen. "Heitimme hänet erääseen suureen reikään — reikään, jonka nimi on meri. Menkää Dogger-matalikolle ja kysykää kampeloilta, missä hän on. Ne voisivat kertoa teille hänen autuaasta lopustaan. Mutta mitäpä meillä on hänen kanssaan tekemistä! Palvokaamme iloa ja elämää ja rakkautta… Kuinka sanookaan Verlaine — —"
Courbier nousi seisomaan ja laski käsivartensa nuoren naisen vyötäisille. Hän koetti vetää neidon syliinsä. Silloin ovi äkkiä aukeni ja kynnykselle ilmestyi tarjoilija.
"Auto odottaa rouvaa", hän kiljasi kimakalla äänellä.
XXXIX.
PETTYNYT.
Courbier katseli raivoisin silmin auton jälkeen, joka hävisi bulevardia alaspäin. Hän pui nyrkkiä ajatellessaan, kuinka lähellä oli ollut päämääräänsä ja kuinka kaunis tuo amerikatar oli ollut istuessaan häntä vastapäätä.