UIVA RUUMISARKKU.
Siihen, mitä nyt tapahtui, ei ole yhtään todistajaa. Mutta niistä niukoista tiedoista, joita onnistuttiin puristamaan Jean Baptiste Courbier'ltä, voi pahemmitta vaikeuksitta hahmotella sen murhenäytelmän, joka esitettiin merenselällä muutamia peninkulmia Skudesnesin-satamasta Norjan rannikolla.
Kalastajalaiva "Fejestenin" tultua noin neljännespeninkulman päähän uivaa telakkaa muistuttavasta laivasta, Grönneland laski hämmästyneenä kaukoputkensa alas.
"Mikä on?" ranskalainen kysyi, heittäen savukkeensa mereen.
"En ymmärrä tätä oikein", kapteeni vastasi, "mutta näyttää siltä kuin tuolla etempänä olisi silliparvi. Meri melkein kiehuu noin puolen peninkulman levyisellä alueella. Ja katsokaahan merilintuja!"
Näky oli todellakin omituinen. Sitä mukaa kuin "Fejesten" lähestyi tuota merkillistä alusta, sen kaikki yksityiskohdat kävivät selvemmin esiin. Ennen kaikkea saattoi havaita suunnattomat laumat kalalokkeja, jotka valkoisten lumihiutaleiden tavoin leijailivat taivaanrantaa vasten mustana ja uhkaavana kohoavan synkän möhkäleen ympäri.
Mutta paitsi kalalokkeja poreili merenpinta salaperäisen laivan ympärillä tavalla, jonka Grönneland tunsi paremmin kuin useimmat muut Vesi tuntui kiehuvan. Ja tämän jättiläismäisen kattilan keskellä kimalteli kuin kuunhohde hienosti väreilevän järven pinnalla.
Grönnelandin huulilta pääsi kirous.
"Luulenpa, piru vie, että Bjelland on oikeassa", hän huudahti.
"Mitä tarkoitatte?" ranskalainen kysyi, luoden ikävöivän katseen kajuuttaan, jossa kortit vielä olivat pöydällä.