Osottamatta vähääkään hermostumista hän irroitti jousen. Silloin sydän herkesi sykkimästä. Kissanpoikanen istui aivan hiljaa takajaloilleen.
"Mitä se oli?" Bjelland kysyi.
"Helvetinkone", Fjeld vastasi tyynesti. "Inkermanin patenttia. Kahden ja yhden neljänneksen minuutin kuluttua se olisi jakanut meidät alkutekijöihin."
XIII.
TOHTORI FJELDIN LUONA.
Tohtori Fjeldin salissa vallitsi kuolonhiljaisuus. Herra Bjelland oli noussut seisomaan. Hän oli kalmankalpea, mutta muuten hänen voimakkailla ja tarmokkailla kasvoillaan ei näkynyt mitään mielenliikutuksen merkkiä. Katarina oli purrut hampaansa vastakkain ja sulkenut silmänsä salatakseen sen äkillisen kauhun, joka hänet oli vallannut.
Ainoastaan Fjeld seisoi paikallaan, niinkuin ei mitään olisi tapahtunut Hän tarkasti helvetinkonetta samanlaisin ilmein kuin eläintieteilijä, joka tutkii hyönteistä.
"Tämä on uutta mallia", hän sanoi pitkäveteisesti. "Vanhassa mallissa oli se epäkohta, että kellolaitteen naksutus kuului jokseenkin pitkän matkan päähän. Tässä se on enemmän vaimennettu. Me emme kuulleet sitä. Mutta pikku Mendelssohn tuntui luulevan, että kukkasten sisällä oli joku elävä olento."
Kissanpoikanen katsoi ylpeänä herraansa. Se tepasteli vielä pöydällä, ruveten nyt kehräämään.
"Tämä pieni kissanpoikanen on siis pelastanut meidän henkemme",
Bjelland virkkoi käheästi. "Sallitteko minun ostaa sen?"