He olivat nyt tulleet palmupuutarhaan ja pysähtyivät samaan paikkaan, jota paroni de Nozier ystävineen oli käyttänyt pari tuntia sitten. Vaikka huvikausi oli loppumaisillaan, kulki täällä ihmisiä aivan vilisemällä. He olivat vuoden viimeisiä matkailijoita, jotka olivat palanneet tuntureilta ja vuonoilta, ollen nyt matkalla Europaan mukanaan tuhansia haihtumattomia vaikutelmia. Eräs saksalainen seurue seisoi keskellä salin lattiaa. Perheen pää, joka oli puettu paksuun, harmaanvihreään urheilupukuun, tyrolilainen hattu pyöreässä, punertavassa päässään, oli istahtanut keskelle isompaa maamiestensä seuruetta ja kertoi:

"Tulimme, hyvät naiset ja herrat, autolla Hönefosista Kroklevenin kautta. Se oli suurenmoista. Olimme juuri ottaneet puolikkaan olutta kuuluisan kuningasnäköalan partaalla — puolikkaan baierilaista ynnä pari voileipää ja tuikun, mikä kaikki maistui erinomaiselta. Silloin saimme äkkiä kuulla, kuinka päittemme yläpuolella pärisi ja puhisi. 'Siellä on varmaan lentokone', sanoin mammalle. Aivan oikein. Suuri keltainen yksitaso tuli suoraan vuorenharjanteen yli, niin matalalta, että selvästi näimme siinä istuvat kaksi miestä. Se oli ihana näky. Mutta yhtäkkiä pärinä taukosi. Kuulimme merkillisen äänen, niinkuin olisi taitettu oksia ylhäältä ilmasta. Lentokone näytti menettävän tasapainonsa. Se hiljensi vauhtia. Se oli hirveätä, hyvät naiset ja herrat. Mutta lentäjät taisivat tehtävänsä. Heidän onnistui saada koneensa kohoamaan ja menivät luikulennossa aina Tyrin-vuonoon saakka. Se oli tosiaankin uskallettua. Vaimoni huusi ääneensä kauhusta: ne hukkuvat… apuun!… Mutta he eivät hukkuneet. Heidän koneensa huomattiin olevan varustettu uimajalaksilla, jotka kannattivat sitä pitkin vedenpintaa…"

Saksalaisen kertomus, joka esitettiin kuuluvalla äänellä ja suurin elein, ei voinut jäädä kuulematta keneltäkään palmupuutarhassa olijoista. Fjeld nousi istuimeltaan ja meni seurueen luo.

"Anteeksi", hän sanoi, "kuinka lentäjien kävi? Otaksun näet, että he olivat kaksi ystävääni."

Saksalainen leimahti innostuksesta.

"Silloin saatte kunniaa ystävistänne, herraseni", hän vastasi. "Kone oli nähtävästi joutunut epäkuntoon. Näimme, kuinka he kömpivät istuimilleen ja tarkastivat koneosia. Kaksi tuntia he kuluttivat siihen. Heidän luokseen souti useita veneitä, mutta he näyttivät hylkäävän kaikki avuntarjoukset. Enempää en tiedä, sillä meidän täytyi lähteä tiehemme."

Fjeld kiitti tiedoista, kumarsi kohteliaasti ja palasi seuralaisensa luo.

"No", tämä virkkoi, "otammeko auton Tyrivuonolle vai mikä sen nimi on?… Ja puenko ylleni housut ja leikkautanko tukkani?"

"Ette", Fjeld vastasi nauraen. "Voittehan Jumalan nimessä tulla mukaan — mutta kaikessa naisellisessa loistossanne ja ihanuudessanne."

"Mainiota", amerikatar vastasi käsiään taputtaen. "Ja mihin menemme?"