"Niin olisin tehnytkin, jos kysymys olisi ollut jostakin muusta kuin tästä riivatun tohtorista. Se mies on syntynyt voitonhiippa päässä. Ja jos joku onnellinen sattuma olisi päästänyt hänen huomaamaan helvetinkoneen, olisi olomme Kristianiassa tullut kuumaksi. On otettava huomioon kaikki, hyvä Courbier. Vanha kettu ei mene mielellään saksiin. Mutta mitä hittoa tämä on?"
Paronilta pääsi puhelin kädestä ja sikaari putosi samoin. Lentokoneeseen oli sattunut tuulenpuuska ja pannut sen tekemään äkkijyrkän käännöksen. Mutta Courbier oli tottunut semmoiseen. Hän väisti teräsköysien välissä vinkuvan kovan puuskan niin kylmäverisesti, että se osotti hänen olevan sangen taitavan ohjaajan.
"Minua ei haluta tehdä kuolemanhyppyä", hän sanoi kiukuissaan, "koettakaamme pyrkiä semmoisiin ilmakerroksiin, joissa on heikompi tuuli."
Courbier ei vastannut. Pieni lentokone ponnisteli tuulta vastaan ihailtavan varmasti. Se oli saapunut jyrkkien tunturiseinien reunustamaan laaksoon. Syvältä laakson pohjalta näkyi hopeanvalkoinen juova. Se oli siellä luikerteleva joki. Ilma oli loistavan kirkas, mutta tuuli yltyi yhä. Se ajoi konetta pohjoista kohti ja uhkasipa heittää sen tunturiseinää vasten.
"Tämä ei käy", Nozier huusi. "Laskekaamme täällä jossakin maihin."
Courbier kohautti olkapäitään. Paronin ehdotus tuntui hänestä kerrankin huomioon otettavalta. Nume-laakso on erinomaisen kaunis, mutta siinä ei ole suinkaan liikoja paikkoja, jotka sopisivat lentokoneen laskeutumiseen.
Mutta jotakin oli tehtävä. Saattoi nähdä todellisen myrskyn olevan tulossa. Yhä voimakkaammiksi kävivät tuulenpuuskat, jotka panivat lentokoneen vapisemaan kuin ajetun otuksen.
Silloin nuori ranskalainen näytti, mitä oli oppinut Buc'in lentokentällä. Hän pani koneen nousemaan suoraan pystyyn kuin pillastuneen hevosen ja pysäytti moottorin. Kevyt lentokone kohosi muutamissa sekunneissa useita satoja jalkoja ja teki sitten takaperin salto mortalen, joka tuntui vievän heidät perikatoon. Mutta juuri silloin kun se rupesi laskeutumaan, Courbier pani moottorin jälleen käyntiin. Lentokone tuli jälleen tasapintaan ja ajoi nyt tunturiröykkiötä kohti, joka pitkinä, leveinä aaltoina häämötti heidän edessään.
Kaksi minuuttia myöhemmin Courbier laski maahan tunnetulle Bröstrudin porokentälle Opdalissa. Paroni oli pikemmin kuollut kuin elävä kömpiessään lentotuolistaan. Hänen kalpeat kasvonsa olivat valkeat kuin kalkkiseinä.
"Minun hermoni eivät siedä tämmöistä", hän sanoi. "En ole koskaan pitänyt akrobateista enkä sirkuksesta."