"Unohdatte erään asian", hän vastasi kylmästi, "nimittäin sen, että turvallisuutemme on uhattu. Meren eläimet ovat kyllä vallassamme, mutta ihmiset eivät vielä ole jaloissamme. Miehet, jotka ovat laivassamme, eivät ole Herramme parhaita lapsia. Heissä on tuskin ainoatakaan, joka ei olisi ollut tekemisissä rikoslain kanssa. Kukaan meistä ei kammoaisi tehdä murhaa. Ja nyt viimeksi on omallatunnollamme kapteeni Grönnelandin hieman salaperäinen katoaminen. Jos tuo vaaleatukkainen tohtori on niin etevä kuin sanotte, niin hän voi saada luultavasti meidät kaikki hirsipuuhun. Sillä tämä onnistunut, mutta luvaton kalastuksemme ei tietysti ole mitään verrattuna niihin muihin synteihin, jotka ovat niskoillamme. Sanon niin kuin asia on, de Nozier. Tämä ei sovi minulle enää. Elämässä on muitakin puolia kuin silli, kalastus ja murhat. Haluaisin antautua tuottavaan ja rehelliseen toimeen."
"Olette käynyt todella lapselliseksi viime aikoina", de Nozier sanoi ivallisesti. "Ymmärrän kyllä, kuinka asiat ovat. Sitten kun Evy Westinghouse loi teihin katseen kauniista silmistään, olette ruvennut tulemaan lapseksi uudestaan."
"Erehdytte", Courbier sanoi äänellä, joka vapisi kärsimättömyydestä. "Olen vain uudestaan muovannut elämäni ohjelman. Ei kai olisi vahingoksi kenellekään meistä, jos minä tavalla taikka toisella saisin käsiini nuo amerikalaisen neitosen miljoonat asiamme hyväksi. Minä tunnen dollarineitoset. Olisin tosiaankin iloinen, jos onnistuisin valtaamaan tuon kauniin kultalinnun, miss Evyn."
De Nozier ei vastannut kotvaan.
"Naiset ovat meidän kirouksemme", hän murahti lopuksi itsekseen. "Ne leikkaavat kuin Delila meidän hiuksemme. Ne kiemurtelevat tahtomme ympäri kuin tahmaiset matelijat. Ne turmelevat tarmomme. Piru vieköön ne kaikki tyyni… Ja lähtekäämme nyt merelle… Oletteko nähnyt Ribeiraa?"
"Hän oli tietysti humalassa. En ymmärrä, minkätähden siedätte tuota likaista portugalilaista. Hän pilaa kaikki kirotulla juomisellaan. Lähetin hänet alas nukkumaan humalan päästään…"
"Suon teille anteeksi, mitä sanotte Ribeirasta. Hän on paras kaikista, mitä meillä on laivassa. Nuo portugalilaiset ovat omituista väkeä. Ne ovat jollakin tavoin eristäytyneet kaikesta, mikä tavalla tai toisella on yhteydessä omantunnon kanssa. Ja ne ovat — tavallaan syystä — ylpeitä paheistaan. Ribeira on erinomaisen arvokas verikoira. Ja hän juo pian itsensä kuoliaaksi. Mutta hän on mainio merimies ja tuntee tämän laivan paremmin kuin minä itse. Meidän on kaadettava muutamia sangollisia vettä hänen päähänsä — hänen täytyy auttaa pohjakoneiston käyntiinpanossa. Ja te voitte laittaa, että ankkuri nostetaan ylös. Ja sitten lähdemme matkaan. Meillä ei ole vara hukata aikaa. Vetäkää nuotta kokoon. Silliä ei ole kuitenkaan enää paljon jälellä. Ja antakaa kaiken käydä niin nopeasti kuin suinkin mahdollista. Saamme kyllä seuraa matkallemme — suurta seuraa. Siitä Ribeira ja minä pidämme huolen. Ja muistakaa, että meidän täytyy olla parissa tunnissa aluevesien ulkopuolella, sillä muuten voimme saada norjalaisen torpeedon kupeeseemme. Norjalaisten risteilijäin kanssa ei ole leikkimistä."
"Kyllä", Courbier vastasi, katsoen pitkään Vidingön valkeata loistoa kohti. "Ja mihin otamme suunnan?"
Nozier'n kalpeat kasvot loistivat aavemaisina heikossa kuunvalossa.
"Ja sitä vielä kysytte. Suuntamme on selvä. Olen aikonut puhdistaa myöskin Dogger-matalikon, ennenkuin menemme purkamaan Antverpeniin."