Courbier muuttui vakavaksi.
"En tahtoisi mielelläni antautua tekemisiin englantilaisten kanssa. Ne ovat kovakouraisia."
Paroni katsoi ivallisesti hymyillen lähintä miestään ja uskottuaan.
"Nähtävästi ette ymmärrä hituistakaan tätä asiaa", hän virkkoi. "Kukaan ei voi kieltää meitä kulkemasta Dogger-matalikon yli neljän peninkulman vauhdilla. Me emme pysähdy, ennenkuin Vlissingenin majakka rupeaa näkymään."
"Ja sitten?"
"No, silloin kampela ja turska ovat jättäneet isiensä matalikon seuratakseen meidän mukanamme vaikkapa maailmanääriin."
XXVIII.
LÄHETYSSAARNAAJA.
Sokea mies istui kirjastossa kauan hiljaa ja kuunteli. Unohtipa hän piippunsakin, joka sammui hänen käteensä. Karvaiset korvat, jotka törröttivät nelikulmaisesta päästä kuin kaksi siipeä, liikkuivat edestakaisin kuin tahdissa, seuraten jotakin kaukaista ja salaperäistä ääntä.
Hän kumarsi päätään eteenpäin ja aukaisi suunsa, samalla kun hänen sieramensa värähtelivät jännityksestä.