Seuraavassa silmänräpäyksessä ovi avautui ja Nozier pysähtyi kynnykselle. Jonson tunsi vaistomaisesti, että hän oli hyvin hermostunut ja levoton.
"Onko Ribeira täällä?" hän kysyi levottomuudesta vapisevalla äänellä.
"Hän on mennyt hyttiinsä", Jonson vastasi kiukkuisesti.
"Olemme pahassa pulassa, Jonson", paroni sanoi. "Soisin sinun näkevän paremmin kuin mitä näet, sillä nyt tarvitsemme sinun kaltaisiasi miehiä. Olemme saaneet pirun kimppuumme, eikä hänestä ole helppo päästä irti. Hän oli meillä jo kiinni, mutta hän petti meidät viekkaudellaan."
"Kenestä puhut?" Jonson kysyi.
"Miehestä, jonka kanssa sinullakin on selvittämättömiä asioita.
Hänestä, joka ajoi kaikki James Mortonin miehet kuolemaan — tohtori
Jonas Fjeldistä."
Tuolissa istuva sokea kalpeni valkeaksi kuin ruumis, mutta tyhjien silmäkuoppien ympärillä olevat reunat tulivat hehkuvan veripunaisiksi.
"Ja sinä päästit hänet käsistäsi", Jonson sanoi äänellä, josta uhkui hillitty viha ja raivo. "Luulisi teidän kaikkien olevan sokeita. Ettekö vielä ole päässeet käsittämään, että tuon tohtorin kanssa ei ole leikkimistä? Tappakaa hänet, sanon minä, milloin ja miten tahansa saattekin hänet käsiinne. Älkää päästäkö häntä lukemaan isämeitäänsä, sillä hän pääsee pakoon jo ennen kuin on päässyt viidenteen rukoukseen. Minä tunnen hänet — hän sietää joutua ihmissyöjien nakerrettavaksi pala palalta. Hänet pitäisi…"
Jonson hillitsi mielensä. Hytistä kuului synkkä, koriseva kuorsaaminen.
"Senkin juopunut sika", hän murahti.