Nozier rypisti kulmakarvojaan, astui Ribeiran hytin ovelle, aukaisi sen ja sytytti valon. Sängyssä makasi portugalilainen oikosenaan leveälierinen hattu vedettynä syvälle silmien yli. Hän kuorsasi kuin virtahevonen ja kasvojen alapuoli oli punainen ja pöhöttynyt.
"Ribeira!" belgialainen huusi ja tyrkkäsi häntä kylkeen. "Ylös siitä auttamaan pohjakonetta käyntiin! Ja mitä hittoja sinä oikeastaan imet sisääsi? Täällähän haisee kuin apteekissa."
Portugalilainen hypähti pystyyn päästäen maansa kielellä rehevän kirouksen.
"Sinun ei pitäisi juoda niin paljon, Ribeira", belgialainen sanoi pysytellen hänestä kunnioittavan matkan päässä. "Sinä paisut kuin iilimato. Tuskin tunnen sinua. Mutta nouse nyt ylös."
Portugalilainen vastasi vain tyytymättömästi möristen. Sitten hän veti hatun syvään kasvoilleen ja lähti epävakaisin askelin paronin perästä.
Entinen lähetyssaarnaaja istui yhä paikallaan korvat hörössä, raapien tukkaansa ja mietiskellen jonkun pulmallisen kysymyksen ratkaisua.
XXIX.
KALASTAJALAIVA.
"Sinun ei pitäisi juoda niin paljon, Ribeira", de Nozier jatkoi neuvoen kulkiessaan edellä laivan sisäosiin vieviä leveitä kiertoportaita. Portugalilainen murahti muutamia epäselviä sanoja hampaittensa välistä.
"Vai niin, olet sillä tuulella", paroni lisäsi lempeästi ja ystävällisesti, niinkuin puhuisi sairaalle lapselle. "Pidä varasi, että et mene nurin niskoin." He olivat nyt kumpikin tulleet kapeaan käytävään. Heikko ääni ilmaisi heidän olevan aivan pumppulaitoksen alla, joka imi sillin ja muun kalan aparaatteihinsa, joitten tehtävänä oli valmistaa markkinoille meren äärettömät rikkaudet. Paroni aukasi matalan oven ja astui puolipimeään huoneeseen, jota valaisi vain kaksi opalinväristä lamppua. Hän pysähtyi kuuntelemaan.