Jonkun minuutin kuluttua salapoliisi oli sijoittautunut oikein mukavasti erääseen ratsumestarin pieneen huoneeseen.
Hän ei ollut aamusta asti syönyt mitään, mutta ruokaa hän ei nyt kaivannut.
Ratsumestarin palvelija astui sisään äänettömästi, tohvelit jalassa, ja toi hänelle kahvia.
Alettuaan juoda kahvia selvittääkseen ajatuksiaan täytyi Kragin tyhjentää kuppi toisensa jälkeen. Ja jottei oven käynti häiritsisi, antoi hän palvelijan jäädä huoneeseen, sillä mies pysyi hiljaa kuin hiiri.
Asbjörn Krag loikoi leposohvalla, vieressään höyryävä kahvikuppi ja savukelaatikko. Huone oli puolipimeä.
Sitten hän aloitti täydellä höyryllä.
Hänen täytyi tunnustaa itselleen, että tämä oli sotkuisin juttu, minkä kanssa hän koskaan oli joutunut tekemisiin.
Se oli samalla kaikkein pöyristyttävimpiä. Se oli toistaiseksi maksanut yhden ihmiselämän ja tuhonnut toisen. Eikä Krag ollut suinkaan varma, että se pysähtyisi tähän. Hänestä tuntui, kuin vaara olisi väikkynyt ilmassa.
Ja nyt hän oli lukenut kirjeet. Niitä oli kaksi tuossa sinisessä kuoressa. Molemmat olivat vuodelta 1890, kirjoitetut jonkun päivän väliajalla.
Eversti Holger oli ne kirjoittanut eräälle toiselle upseerille, ja molemmat koskivat eversti Holgerin tytärtä Dagnya. Ne paljastivat hirveän salaisuuden.