Mutta ensi minuutit kuluivat aivan rauhallisesti. Sitten kuului askelia talosta; laukauksen hälyyttämiä ihmisiä juoksi paikalle joka taholta.
Ratsumestari soitti kelloa. Palvelija astui sisään, pyöreät kasvot kauhistuneen näköisinä.
— Huuda pehtori tänne! käski Rye.
Pehtori tuli. Hän oli kalpea säikähdyksestä.
— Mitä täällä on tapahtunut? kysyi hän luoden pelokkaan katseen savuavaan revolveriin ja rikkilyötyyn ikkunaan.
— Ei mitään ole tapahtunut, vastasi Rye, — Huutakaa väki koolle.
KAHDESKYMMENESKAHDES LUKU.
Kello 12.
Ratsumestarin äänessä oli käskevä sävy. Hän oli taas sama kuin ennen, sellainen kuin hän oli ollut vaaran hetkinä metsästysretkillään Intiassa, kun jokainen silmänräpäys oli kallis ja kuolema riippui hiuskarvan varassa.
Pehtorikin oli heti selvillä siitä, että jokin vaara uhkasi. Hän näki savuavan revolverin isäntänsä kädessä ja lasinpirstaleet, joita oli kirjoituspöytä täynnä.