— Kuka oli pyytänyt häntä tulemaan?
— Minä, vastasi Rye levollisesti.
Salapoliisi istui tuokion ääneti. Sitten hän kysyi:
— Sinä olet kai ollut aivan epätoivossa viime ajat?
— Sen voit arvata, vastasi ystävä. — Olen ollut hirveän masentunut.
— Kaikki on näyttänyt toivottomalta?
— Kaikki. Ja minä jo valmistausin lähtemään täältä. Myymään talot ja tavarat ja lähtemään pois ikipäiviksi.
Salapoliisi silmäili häntä tutkivasti. Ja nähdessään ystävänsä kuumeisen hehkuvan katseen Asbjörn Krag tunsi puistatuksen ruumiissaan.
Hän astui ystävänsä luo ja laski kätensä hänen olalleen.
— Sinä olet matkustanut paljon, sanoi hän. — Olet nähnyt toisia ihmisiä ja toisia rotuja kuin täällä ympärilläsi jokapäiväisessä elämässä. Olet nähnyt kiihkeitä intohimoja ja ehkä olet saanut vaikutuksia toisenlaisista ajatustavoista ja toisenlaisesta moraalista. En tunne sinua niin tarkoin, että voisin vastata sinusta. Tai oikeammin sanoen: minä tunnen sinut. En tahdo mitään niin mielelläni kuin auttaa sinua. Mutta yhdessä tapauksessa en voi tehdä muuta kuin lähteä tieheni ja jättää sinut oman onnesi nojaan. Nyt tahdon kysyä sinulta — ja sinun täytyy ymmärtää mitä kysymykseni merkitsee — onko minun jäätävä tänne vai lähdettävä pois?