Veräjällä seisoi mies, joka tervehti ratsumestaria kunnioittavasti.
— Päivää, Hansen, vastasi Rye tervehdykseen.
Pehtori, ajatteli Krag.
Isossa salissa oli oikeus jo koolla. Vihreällä veralla peitetyn pöydän päässä istui puheenjohtaja, nuori varatuomari, tuskin kolmenkymmenen ikäinen. Kasvot eivät olleet tyhmimmän näköiset, mutta niillä oli teennnäinen arvokkuuden ilme, joka ei ollut sopusoinnussa nuorekkaan muodon kanssa.
Hänen oikealla puolellaan istui kaksi seudun talonpoikaa lautamiehinä. Pohjaton vakavuus kuvastui heidän parrakkailla kasvoillaan, ja ankarin katsein he tuijottivat suoraan eteensä saliin. Puheenjohtajan vasemmalla puolella istui nuori notaari, suuri pöytäkirja edessään. Saattoi nähdä, että miehen huomattavin ominaisuus oli kaunis käsiala.
Ratsumestari ja Asbjörn Krag tervehtivät, ja puheenjohtaja teki kevyen kumarruksen. Hän oli tietoinen tuomioistuimen arvosta. Hän istui kyynärpäät pöydällä ja sormenpäät vastatusten.
— Te haluatte kuulustella minua? kysyi ratsumestari.
— Istukaa, vastasi puheenjohtaja.
Rye istuutui joutilaana olevalle tuolille, ja Asbjörn Krag asettui hänen viereensä. Nuori tuomari ei näyttänyt tuntevan salapoliisia.
Kun asiaankuuluvat muodollisuudet oli läpikäyty, sanoi puheenjohtaja: