Puheenjohtaja kävi ilmeisesti epävarmaksi.
— Ei edes kaikkein yksinkertaisin pahantekijä menettele niin kömpelösti, jatkoi Krag. — Mutta muuten on jotenkin turhaa pohtia tätä kysymystä, koska kerran on selvää, ettei kirje, joka houkutteli everstin ulos, ole ratsumestarin kirjoittamakaan.
Puheenjohtaja liikahteli hermostuneesti tuolillaan.
— Kaikki käy niin hyvästi yhteen tämän kirjeen kanssa, sanoi hän, että on kerrassaan mahdotonta, että joku toinen olisi sen kirjoittanut.
Asbjörn Krag rypisti otsaansa.
— Niinkö — sepä merkillistä. Mutta oli miten oli, tuota kirjettä ratsumestari ei ole kirjoittanut. Minä tunnen ystäväni käsialan. Lisäksi tulee se seikka, että ratsumestari on myöntänyt kirjoittaneensa kirjeen everstille, kenties samantapaisen kirjeen, mutta ei tätä. Ja muuten, millainen tämän kirjeen sävy on? Siinä on jotakin uhkaavaa, jollaista Rye varmasti karttaisi.
Nuori puheenjohtaja älysi nyt vasta mitä osaa Asbjörn Krag tässä näytteli. Hän katsoi terävästi salapoliisiin ja sanoi:
— Minä en voi sallia teidän tällä tavoin sekaantuvan kuulusteluun.
Kuka te olette?
Salapoliisi hymyili.
— Pyydän anteeksi, sanoi hän, etten ole ilmaissut itseäni. Tässä on valtakirjani.