Yhtäkkiä tuomari huudahti:
— Tuolla hän on!
Asbjörn Krag kääntyi katsomaan.
Nuori tyttö tuli hiljaa käyden pihan poikki.
Hän tuli keskellä laskevan auringon kirkasta valovirtaa. Asbjörn Krag näki selvästi hänen kasvonsa ja hämmästyi hänen harvinaisesta kauneudestaan. Yllään oli hänellä yksinkertainen maalaispuku, mutta kun hän liikkui, näki heti, että hän oli säätyläisnainen, joka ei ollut ikäänsä elänyt tässä syrjäisessä maakartanossa.
Hän tuli heitä kohden. Asbjörn Krag tervehti kunnioittavasti mennen häntä vastaan. Salapoliisi huomasi, että hän oli kalpea. Hän näytti itkeneen äskettäin.
Dagny neiti ojensi hänelle kätensä ja koetti hymyillä.
— Kuulin teidän olevan täällä, sanoi hän, ja tahdoin tulla tervehtimään. Saanko pyytää teitä astumaan sisään.
— Kiitos, olin juuri aikeissa tulla tapaamaan teitä, hyvä neiti. Te voitte mahdollisesti tehdä minulle palveluksen, ehkä hyvinkin suuren palveluksen.
Dagny hätääntyi hieman ja vastasi kartellen: