— Minäkö?
— Niin, te. Ystäväni, herra tuomari tässä mainitsi, ettei teitä saanut häiritä, mutta minä en aikonut välittää siitä vähääkään.
Dagny neiti sai hymynsä takaisin.
— Niinkö, en luullut teitä niin kovaksi.
— Kova en olekaan, vastasi Asbjörn Krag, mutta kun on kysymys niin paljosta kuin tässä asiassa, täytyy minun luonnollisesti tietää, ettette tahdo vetäytyä syrjään.
— Olen mielelläni palveluksessanne. Mitä haluatte?
— Ensin täytyy minun kysyä teiltä miten isänne voi.
— Tohtori oli juuri hänen luonaan. Hän ei ole vielä tullut tajuunsa, ja tohtori sanoi, että siihen voi kulua vielä pitkä aika. Mutta hän toivoo, että henki on sentään pelastettavissa.
— Toiseksi pyytäisin päästä kahdenkesken puheillenne, sanoi Krag.
Hän katsoi vakavasti tyttöön. Tämän silmät karttoivat häntä arasti.