— Ajattele tarkoin, vastasi Krag, niin ehkä pääset jäljille. Muistatko muutosta, mikä yhtäkkiä tapahtui everstissä?
— Muistan.
— Alussa hänellä ei ollut mitään sinua vastaan, ja hän olisi varmaankin mitä mieluimmin antanut sinulle tyttärensä vaimoksi. Mutta sitten tapahtui yhtäkkiä käsittämätön käänne. Eversti, joka oli ennen ollut vilkas, puhelias, tuttavallinen ja rakastettava, muuttui äkkiä luoksepääsemättömäksi ja sulki ovensa. Kaikki viittasi siihen, että häntä oli kohdannut suuri onnettomuus. Samalla sait tiedon, ettei avioliitto sinun ja Dagnyn välillä voinut enää tulla kysymykseen, ja kihlauksenne purettiin. Ei ole tapahtunut mitään, sanot sinä. Samaa sanoo tyttö, ja niin on everstikin sanonut. Ei siis ole tapahtunut mitään. Täytyy olla olemassa joku ihminen, joka on aikaansaanut muutoksen, sama ihminen, joka on kyhännyt tuon kirjeen, jota tuomari luuli sinun kirjoittamaksesi, sama ihminen, joka on tähdännyt surmaniskun everstin päähän.
— Niin, mutta kuka? puuskahti ratsumestari tulisesti. — Kuka se ihminen on?
— Siitä meidän on nyt koetettava hankkia selko. Mutta toistaiseksi saamme jättää asian sillensä. Kas — tuolla on pöytä!
Ovet avautuivat, ja ratsumestarin vanha emännöitsijä pyysi herroja astumaan ruokasaliin. Hän oli pannut parastaan vieraan tulon johdosta, ja Asbjörn Krag söi hyvällä halulla.
Aterian kestäessä ei enää koskettu asiaan. Ratsumestari oli harvapuheinen, ja Krag koetti hauskuttaa häntä kevyellä pakinalla.
Kun ystävykset nousivat pöydästä, sanoi Krag lähtevänsä ulos hengittämään raikasta ilta-ilmaa. Ratsumestari seurasi häntä pihalle.
Muuan mies tervehti.
Se oli Ryen pehtori. Hän kääntyi salapoliisiin ja sanoi: