Mutta mitä?
Nousin satulaan ja ajoin pitkin maantietä ikkunoiden ohi.
Sivuuttaessani Dagny neidin ikkunan näin vaalean puvun häämöttävän huoneessa ja ikkunaverhojen liikahtavan. Pysäytin hevoseni. Mutta silloin hahmo katosi, ja minun täytyi ratsastaa eteenpäin. Alkoi hämärtää.
Rakas Krag, tämän kaiken sain nähdä ja kokea tuona ensimäisenä merkillisenä päivänä. Mutta vielä kummempaa tapahtui sitten.
TOINEN LUKU.
Sähkösanoma.
Ratsumestari Ivar Rye — se oli Asbjörn Kragin ystävän nimi — istui hetkisen ääneti, synkkiin mietteisiinsä vaipuneena. Krag ei tahtonut häiritä häntä, mutta tarkasteli sillaikaa tutkivasti ystävänsä kasvoja. Omituista, kuinka äkkiä tuo mies oli näöltään muuttunut ainakin kymmentä vuotta vanhemmaksi.
— Illalla kello kymmenen tienoissa sain vihdoin selityksen, kertoi Rye. — Everstin luota tuli lähetti tuoden kaksi kirjettä, toisen everstiltä, toisen hänen tyttäreltään.
Molemmat kirjeet huokuivat syvää surua.
Eversti kirjoitti, että hänellä oli tänään ollut elämänsä raskain hetki. Kirjeen muistan vielä melkein sanasta sanaan.