— Niin, no sitten se oli joku hevosista.
Hän nyökkäsi pehtorille ja meni. Muutaman askelen päässä hän pysähtyi, kääntyi ja kysyi:
— Joko ratsumestari on levolla?
— En luule. Hän oli äskettäin ulkona kävelemässä.
— Niinkö, missä hän kävi?
— Sitä en tiedä.
— Hyvää yötä, sanoi Asbjörn Krag ja meni sisään.
Hevonen… Kragin täytyi hymyillä itsekseen. Hänkö ei muka eroittaisi ihmisen hätähuutoa villin hevosen hirnunnasta! Mutta jääköön pehtori omaan uskoonsa.
Ratsumestari istui kamiinin edessä lämmitellen. Pitkä piippu oli veltosti suussa. Hän torkkui, mutta heräsi salapoliisin askelten äänestä. Krag käveli tahallaan niin raskaasti, että herätti hänet. Ratsumestari kavahti pystyyn ja tuijotti tulijaan unenpöpperössä.
Ikäänkuin anteeksipyytäen hän sanoi: