— Odotitteko häntä kotiin eilen illalla? kysyi Krag.
— Odotin kyllä, mitenkäs muuten. Hän oli puhunut joistakin kirjeistä, jotka piti lähettää, mutta lähettämättä ne sitten kuitenkin jäivät.
Krag ja tuomari vaihtoivat katseen.
— Niin, sanoi tuomari, me vain kyselimme saadaksemme tietää, oliko hänelle mahdollisesti tapahtunut jotakin.
Silloin kauppias tuli yhtäkkiä puheliaammaksi.
— Sitä en usko, sanoi hän, sillä Bomanilla oli revolveri mukanaan.
Asbjörn Krag kohautti olkapäitään. Hän huomasi molemmat sanomalehtimiehet. Hän tervehti.
— Täällä jo! sanoi hän. — Herrat ovat aikaisin liikkeellä.
Tässä kohden huomautettakoon, että Asbjörn Krag oli henkilökohtaisesti sangen vähän tunnettu. Hän esiintyi mieluimmin valepuvussa, milloin oli pakoitettu näyttäytymään julkisuudessa. Muuten häntä harvoin näki. Ei siis ollut ihme, etteivät sanomalehtimiehet tunteneet häntä. Mutta he tahtoivat tietää kuka hän oli ja esittelivät senvuoksi itsensä.
— Ette luultavasti tiedä minun nimeäni, vastasi Krag. — Minä en ole mikään poliisilaitoksen urkkija, vaan aivan yksityinen ja olen puuttunut tähän juttuun pelkästä asianharrastuksesta, mutta etenkin auttaakseni vanhaa ystävääni, ratsumestaria. Nimeni on Asbjörn Krag. — Minne nyt, hyvät herrat?