— Ratsumestari oli kirjoittanut sellaisen kirjeen, sanoi hän.
— Mutta sehän on kauhea todistusaihe!
— Saamme nähdä. Tuon kirjeen ympärillä tulee tämänpäiväinen kuulustelu liikkumaan. Oletan, ettei mikään estä herroja olemasta läsnä. Mutta saatte valmistautua siihen, että asia muodostuu senlaatuiseksi, että eräistä syistä on pakko jatkaa kuulustelua suljettujen ovien takana.
Asbjörn Krag vihasi muuten kaikkea toimenpiteittensä julkituomista. Mutta tällä kertaa hän menetteli vastoin sääntöänsä. Ja syy? Tarvitsiko hän yleistä mielipidettä avukseen? Uskoiko hän, että ulkoapäin tuleva mieliala kykeni helpoimmin kumoamaan sen tylyn ja sydämettömän epäluulon, joka paikkakunnalla oli vallalla ratsumestaria vastaan? Oli miten oli, yksi oli varmaa: kun Asbjörn Krag näin teki asiansa julkiseksi, piili siinä joku erityinen tarkoitus; hänelle oli tärkeätä tehdä juuri niin.
Odotusta jatkettiin vielä kymmenen minuuttia, ja kello ennätti tulla neljännestä yli kymmenen, ennenkuin oikeuden jäsenet istuutuivat paikoilleen. Kauppias kävi hetki hetkeltä levottomammaksi. Hän oli lähettänyt erään poikasen kotia tiedustelemaan kadonnutta asianajajaa, mutta poika palasi henki kurkussa ja kertoi, ettei asianajaja ollut ensinkään käynyt kotona. Eikä kukaan ollut häntä nähnyt.
Nuori oikeuden puheenjohtaja tuli huomattavan levottomaksi näistä uutisista. Hän kuiskasi jotakin Asbjörn Kragin korvaan.
— Niin, aloittakaa vain, vastasi Krag, — ja mahdollisimman pian.
Saattaa käydä niin, ettei meillä ole hetkeäkään hukata.
Istunto alkoi.
— Oikeus haluaa päästä selville siitä, alkoi puheenjohtaja, kuka on kirjoittanut kirjeen, joka houkutteli eversti Holgerin lähtemään kotoansa tuona kovan onnen iltapäivänä.
Hän selaili oikeuden asiakirjoja ja veti esille paperipalasen.