Pyrrha, Emimetheyksen ja Pandoran tytär, Deukalionin puoliso ja Hellenin äiti. Kreikalaisilla oli samallainen historia Deukalionista ja Pyrrhasia, kun Moseksella Noachista ja sen perheestä.
Pythia, Apollon Orakelin nais-pappi Delphin kaupungissa. Delphin ennustus-temppeli rakennettiin semmoisen vuoren rotkon päälle, josta sanottiin nousevan pyhää, jumalallista ennustushöyryä. Rotkon ympärille laitettiin alttari ja aivan halkeeman yli hyvin iso, kolmijalkainen kultakattila, jonka sisästä Pythia ilmoitti ennustuksiansa. Orakelin papit valitsivat ensin Pythia immeksi nuoria, hyvin kauniita, neitoja; mutta kun muuan Thessalonialainen nuorukainen kerran ryösti Pythian, niin sittämöiten piti Pythiaksi valittavan immen oleman varsinki viidenkymmenen vuoden vanhan eli sitä vanhemmanki.
Uranus (Ouranos), Ilman ja Päivän poika, sanottiin olevan monen jumalan ja vieläpä jättiläistenki isä.
Vulkanus, Jupiterin ja Junon poika, jumalien seppä ja rumin jumala koko taivaassa. Silloin kun Vulkanus yritti päästämään äitiänsä taivaan ja maan väliltä riippumasta, niin Jupiter tarttui hänen jalkaansa ja viskata rutkautti hänet taivaasta alas. Vulkanus sattui putoomaan Lemnos-nimisen saaren maalle ja putosiki niin pahasti että hänen toinen jalkansa taittui ja hänen täytyi sittämöiten liikata kentustaa. Saaren asujamet ottivat hänen hoitaaksensa, mutta viimein pääsi hän taivaasen takasi Bacchus-jumalan rukoilemalla. Jupiter rakastui kerran Venus-jumalattareen, mntta Venus ei pitänyt hänestä paljon mitään. Tämäpä kävi Jnpiterin läylälle ja hän tuomitsi, että Venuksen (joka oli rakkauden ja lempeyden jnmalatar ja siihen vielä kauniin kaikista jumalattarista) piti ottaa Vulkanus puolisoksensa, vaikka tämä oli liikkaava kentos ja siihen vielä rumin jumalista. Tämä tuomio oli kyllä kova, mutta minkäpäs sille teki; Jupiter oli itse jumalien kuningas ja hänen tuomionsa olivat muka peruuttamattomia.
Zeys eli Zan, Zas, Zes j.n.e. nimityksiä, joita Kreikalaiset antoivat Jupiter-jumalalle.
* * * * *
Tästä selittelystä nähdään, missä hirvittävässä pimeydessä pakanalliset kansakunnat ovat vaeltaneet ja vielä nytkin vaeltavat. Ne raukat eivät ole koskaan palvelleet sitä oikeata, ainoata ja elävätä Jumalata, jota Kristinopin sulosanomat opettavat ja kehoittavat palvelemaan. Kuinka tärkeätä eikö siis Kristinopin ja sivistyksen valo ole pakanoille! Se onki jokaisen Kristillisen velvollisuus että niin paljon kuin mahdollista kokea auttaa Kristinopin levittämiseen pakanoiden seassa, jotka vielä nytkin vaeltavat samallaisessa pimeydessä. Olkoon nyt tämä teokseni muutamana esimerkkinä pakanallisten ja sivistymättömien kansakuntien surkuteltavasta tilaisuudesta. Joska muutamatkaan tätä teostani katsellessansa tulisivat miettimään, kuinka hekin osaltansa saattaisivat auttaa Kristinopin levittämiseen pakanallisten kansakuntien seassa, ja panisivat pienenkään lantin siihen kukkaroon, jolla kerätään rahaa lähetyssaarnaajoiden varustamiseksi; niin minä en luulisi turhaan työtä tehneeni tätä teostani laatiessani.
Helsingissä 26 p. Huhtikuuta 1861.
T. J. Dahlderg.
Esilause laululleni Ruvetessani runolle.