Neljäs uro-työ.
Kuningaspa käski sitte Herkulesta hetimiten Menemähän metsätöitä Uudellensa uurtamahan: Ajamahan ansahansa, Panemahan paulohinsa Metsäsian melletyistä Erymanthus vuoren eistä; Sillä tämä sika teki Wäijyissänsä vuoren päällä Kurjammoista kukistusta, Sangen suurta surkeutta. Uros meni uinakasti Metsäsian metelihin, Puki sille päitset päähän, Kaulakahlehet sitasi, Rautariimuista rumista, Waskivitjoista kovista, Joilla sonnusti somasti Pahan porsahansa kärsän. Kuljetti nyt kuninkaalle, Talutteli taitavasti, Suuren sian summattoman, Katseltavaksi katalan. Koska kuningaski kurja Keksi kerran sian silmät, Niin hän meni niskoillensa Takaperin tanhualle; Mutta keksi kohta kurja Keitto kattilan kedolla, Maljan mainion avaran, Wadin vaskesta valetun; Siihen hyppäsi sisähän, Maljan pohjahan pakohon, Kyykistihi kyykyllensä, Hyvin hyypynyisillänsä.
Wiides nro-tyä.
Eräs karjakas kuningas, Ahne Augias, eleli Ennen Elis kaupungissa Kreikan vanhan vallan alla. Hänellä oli ololta Ravittuja raavahia, Lypsylehmät lihavia Kaikki härät kaunihia. Niistä koitui koko karja, Paisui paimenten avulla, Nautalauma ja lavea, Koko kolmi tuhansinen. Karjakkaalla kuninkaalla Oli läävän lätykkätä, Jossa koko karja seisoi Joka päivä joutilasna; Sekä sonnit sorkkinensa, Härät kaikki häntinensä, Että muut elätti mullit, Lehmät lama lautaisetki. Kolmekymmentä keseä Tahi talvea paremmin Seisoi talli tanterella, Lahoi läävä luomatoinna. Nautojen navetta lanta, Sonnien sakea sonta, Koitui kovin korkealle, Kasvoi kattojen tasalle. Eurystheys nyt esitteli Herkulesta herjaellen, Että Herkules sen loisi Yhen päivän päätyessä. Herkulespa meni heti Aivan Augia'n etehen Sekä sanoi saattavansa Luoda läävän päivyessä. Kuningas katselee kauvan Ulkolaista uskotellen, Itseksensä ihmetellen, Arvellen ja aprikoien: "Kuinkahan tuo kaunokainen Ottaisi nyt orjan työtä, Tahikka hän tahtoneeki Saada suurta palkintoa; Waan ei tuo nyt tuosta saane Kovin suuria kokoja, Sillä se ei taida tulla Täysin määrin täytetyksi." Sanoi sitte suorastansa Korvin kuullen Herkuleksen: "Kuuleppas nyt kaunokainen, Uros uljas ulkolainen! Jos sä päivyessä saatat Luoda lannan läävästäni, Niin mä annan sulle siitä Kymmenekset karjastani." Herkulespa loi nyt läävän Lätykäisen lapiotta Päivyessä puhtahaksi Sillä keinoin kepeästi, Kuin hän sulki suuren virran Alpheuksen aijaksilla, Johti juovan juoksemahan Läävän likeisen lävitse, Josta joki juoksevainen, Wirran vesi vieryväinen, Pesi kaiken pahan siivon Joutuisasti juovahansa. Mutta koska nyt kuningas Augias ei aikonunna Raavaan jakohon ruveta Kera Herkule'n hyvällä; Niimpä Herkules hotaisi Palkastansa pettäväisen Kuninkahan kuoliaksi Korvatällillä kovalla.
Kuudes uro-työ.
Arkadiassa asusti Riettalinnun ryökäleitä, Kaikki kurjen kokosta, Mutta kyllin kauheita. Niillä oli olopaikka Stymphalos lammin liepehillä, Jossa ne jo joka päivä Tuottivat tuhat tuhoa Rautaisilla siivillänsä, Kynsillänsä, kynillänsä, Suurilla teräs-sulilla, Teräs-nokan nuokkuroilla. Nämä raadot rasittivat, Hävittivät hirveästi, Sekä maalla matavia Että ilman eläviä, Sillä niiden rauta-sulat, Teräs-kärkiset terävät, Kiitivät kun noijan nuolet, Tulisesti tuijottivat, Putosivat päätä kohti, Ajajoiden aivohinki, Tahi silmiä tavaten Sutkahtivat sydämehen. Nepä lemmot lentelivät Parvissa pahan teossa Sekä syödä rohmusivat Kaikki ruoat kulkkuhunsa, Siihen sitte syötyänsä Pilasivat joka paikan, Jotta niiden jälki sitte Haisi hyvin happamelta. Nämä närkästyttäväiset Rietalinnut, liehuvaiset, Ajoi uros ulkomaille, Karkotteli kaukaisille, Walu vaskesta tehyillä, Kovin kummilla koneilla, Päristimillä pahoilla, Rämisevillä rätyillä, Jotka antoi jumalatar, Wiisa'uden vallitsija, Minerva sotien suoja, Pallas kutsuttu paremmin.
Seitsemäs uro-työ.
Minos kuuluisa kuningas, Kreikan saaren vanha valta, Ryösti juhdan jumalalta Poseidonilta polonen, Josta syystä sonni suuttui, Härkä raivohan rupesi, Wimmattuna veen emolta, Neptnuuksen noijuttua. Tämä härkä hillimätöin, Suulta tulta suitsuava, Poltti kaupungit poroksi, Kyläkunnat kypeniksi, Hirsimetsät hiiliköiksi, Sydämmaitakin sysille Wiinapuut ja elinpaikat Kaikki mustalle murulle. Uros lähti murtamahan, Laivallansa laskemahan, Selän saarehen sotahan, Härän heittiön hakuhan. Meren poikki päästyänsä, Saaren maalle saatuansa, Keksi Herknles kedolla Kummituksen kulkemassa, Jonka turpa tulta tunki Sekä sieramet savua, Niskat nurin, silmät samoin, Kynnet kyntivät vakoja. Uros ryyhtyi rynnäköllä Käsin kiini keppelästi Mörköhän mörisevähän, Julman juhdan juntturahan. Piti sitte kun pihillä Kiini kourilla kovilla Härän häijyn sarviloista, Sonnin sotakeihäksistä. Weitikkamme venytti nyt, Jälessänsä jänttyröitti, Mullin mustan, muljasilmän, Tuliturvan, tuhkivaisen, Laviahan laivahansa Purren putketuisehensa, Kytki kiini kytkyellä, Waski vitjoilla vatusti, Laivan lankku lattialle, Silitetylle sialle; Pani puista paksut parret Seinät seivästi sivulle, Sillä jos se siitä pääsi Laajemmalta liehumahan, Oman valtansa varassa Pitkin purtta piirtämähän, Niin se puski purjemiehet, Laivan laskiat, lakohon, Nurin nurkkahan nutisti, Kolmin kerroin kontallensa. Oisikohan se jo siitä Lakastunut liehumasta, Jos jo laittoi laivamiehet Menemähän manalahan? Wielä vähä veikkoseni, Lukiani, laulajani! Wai se siitä ilostuisi, Herkieisi heilumasta. Nyt se puita puskemahan, Mastojakin murtamahan, Puski purren perän puhki, Laski läpi laivan laijat, Tuohoi tulta turvastansa, Sieramistansa savua, Sekä poltti purtensa ja Kytkyensä kypeniksi. Tuolla lailla oisi tullut Meren aavan aaltoloilla Kokko kauhean kamala, Nuotta nuotion veroinen. Mutta nyt se musta mulli, Tuli turpainen vasikka, Pantihinki partehensa Paksuhin perustimihin. Siinä tuli tämä suuri Saaren härkä, hävittävä, Kreitan maalta Kreikan maalle, Eurystheyksen edustalle.
Kahdeksas uro-työ.
Muinaisessa Thrakeiassa Eli ennen Diomedes, Kovin kopea kuningas Bistonien päälikkönä. Hänellä oli hepoja, Tammoja tavattomia, Jotka rauta raksissansa Söivät väski soimistansa. Nämä äytärit älehet, Hillimättömät hevoiset, Söivät vierasten lihoa, Miesten muka muukalaisten, Joita kuningas kukisti Tavattomasti tapatti, Koko valtakunnastansa Aina armon antamatta. Eurystheys pakotti ensin Ilman ilkeyksissänsä Herkulesta hakemahan Niitä hepoja hänelle. Kun kuningas Diomedes Käski käskyläisiänsä Heittämähän Herkulesta Hepojansa herkutella; Niinpä Herkules näpisti Kuningasta korvuksista Sekä viskasi vihalla Aivan koppikohdastansa Tämän kuulun kukistajan, Muukalaisten murhamiehen Ruman ruumen-ruuhen alle Syöttilästen syötäväksi. Weipä sitte veiterästi, Talutteli taitavasti, Nämä hirveät hevoiset Mykenähän muassansa.